Tiedote / 02.04.2024


Sijoittajakollektiivi hankkii valtaosan

Konepalvelu Kuivas Oy:n osakekannasta



Korpi Capital, Aleksi Siikarla sekä Jesse Ahola ovat 28.3.2024 ostaneet osake-enemmistön Konepalvelu Kuivaksen osakekannasta.

Kaupan mukana siirtyy myös Konepalvelu Kuivas Oy:n tytäryhtiön SKT Infra Oy:n toiminta. Yrityskauppa ei aiheuta muutoksia työntekijöihin tai voimassa oleviin sopimuksiin.

Vanhoista omistajista Jani Kuivas jää edelleen suurimmaksi yksittäiseksi osakkeenomistajaksi sekä hallituksen puheenjohtajaksi. Rami Tirkkonen jatkaa omistajana sekä hallituksen jäsenenä.

"Olemme noin 11 vuotta rakentaneet yrityksemme perustaa ja onnistuneet tekemään jotain ainutlaatuista – yhdistämään laadun, tuloksen sekä tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät. Uuden ryhmittymän myötä meillä on ainutlaatuinen tilaisuus kasvattaa luomaamme perustaa ja vastaanottaa yhä suurempia pääurakointikokonaisuuksia Suomen tietoliikennemarkkinoilla."

- Jani Kuivas . puheenjohtaja Konepalvelu Kuivas Oy

"Tietoliikennemarkkinoiden volyymi on korkealla ja kaupan myötä saamme yhdistettyä osaamisemme uudelle tasolle. Haluamme rakentaa pitkäjänteisesti ja viisaasti suuren kokonaisuuden, joka kääntää uuden sivun tietoliikenneurakoinnissa.

Olemme TelePatrolissa tehneet vuosia yhteistyötä Konepalvelun kanssa ja kaupan myötä yhteistyö vahvistuu entisestään. Konepalvelun osaaminen maanrakennuksessa ja TelePatrolin osaaminen teletöissä ovat alansa huippua ja on upeaa päästä hyödyntämään tätä vieläkin paremmin. Lopputulos saattaa olla jotain mahtavan ja todella mahtavan välillä!

Meillä on Janin kanssa selkeä visio sekä raamit kunnossa. Tämän lisäksi Korpi Capital tukee kasvua ja kehitystä omalla erikoisosaamisellaan."

- Jesse Ahola. sijoittajaryhmän edustaja / toimitusjohtaja Telepatrol Oy

Korpi Capital Oy

Korpi Capital on suomalainen sijoitusyhtiö. Korpi Capital sijoittaa

yhtiöihin ja yrittäjiin, joiden osaaminen ja johtaminen ovat alansa

huippua, ja tarjoaa kohdeyhtiöilleen resursseja ja rohkeutta

kannattavaan kasvuun.


Lisätietoa:

Jani Kuivas, Konepalvelu Kuivas Oy 0409644490

Jesse Ahola, Telepatrol Oy 0409008105

Tiedote / 21.12.2022


Konepalvelu Kuivas ja Valoo Täyskuitu tekivät 30 miljoonan euron sopimuksen valokuituverkkojen rakentamisesta

Valokuituyhtiö Valoo Täyskuitu rakentaa tulevina vuosina toimintavarman ja salamannopean nettiyhteyden satoihin tuhansiin suomalaisiin koteihin. Yhtiö investoi pitkäjänteisesti suomalaisen tiedonsiirron varmuuteen, turvallisuuteen ja kestävyyteen. Tällä hetkellä Valoo tekee verkonrakennusyhtiöiden kanssa sopimuksia eri puolilla maata, ja vuoden 2023 alusta alkaen yksi kumppaneista on Konepalvelu Kuivas Oy. Viidelle vuodelle tehdyn sopimuksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

"Meidän tavoitteemme on kasvaa Suomen johtavaksi valokuitutoimijaksi ripeällä aikataululla. Nyt tehty sopimus on yksi askel tällä tiellä, jota olemme edenneet jopa suunniteltua nopeammin. Julkaisemme lähiviikkojen aikana useita vastaavia sopimuksia, joilla olemme varmistaneet toimitusvarmuutemme tulevina vuosina. Kuivas on meille tärkeä kumppani tavoitteidemme saavuttamisessa", sanoo Valoon toimitusjohtaja Tommi Linna

''Tehty sopimus on meille todella merkittävä, ja on hienoa päästä tuottamaan palveluja kotiseudulle. Olemme jo vuosien ajan ollut merkittävänä tekijänä rakentamassa valtakunnallisesti valokuituverkkoja eri operaattoreille ja päätoteuttajille. Olemme kuitenkin jo kauan hakenut pitkäaikaista yhteistyökumppania, jolle voisimme tuottaa kokonaispalveluna valokuituverkon rakentamista.

Odotan innolla alkavan yhteistyön käynnistymistä, on mahtavaa päästä mukaan toteuttamaan Valoon tulevien vuosien missiota'', sanoo Konepalvelu Kuivas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jani Kuivas.

Valoo Täyskuitu rakentaa vuonna 2023 valokuituverkkoja yli 20 paikkakunnalla yli 50 000 kotitaloudelle. Kyseessä ovat Suomen kaikkien aikojen mittavimmat valokuituverkkojen rakentamishankkeet.

Lisätietoja:

Valoo Täyskuitu: toimitusjohtaja Tommi Linna

044 5577 555, tommi.linna@valoo.fi

Konepalvelu Kuivas: Toimitusjohtaja Ari Piik

050 505 8949 ari.piik@konepalvelukuivas.com

Hallituksen puheenjohtaja Jani Kuivas

040 964 4490 jani.kuivas@konepalvelukuivas.com

Valoo Täyskuitu on suomalainen valokuituyhtiö, jonka missiona on tehdä Suomesta kansainväliset mitat täyttävä tietoyhteiskunta tuomalla valokuituun perustuva tiedonsiirtoyhteys mahdollisimman moneen suomalaistalouteen. Digitaalisessa maailmassa valokuituyhteys on sähkön, veden ja viemäröinnin kaltainen osa perusinfrastruktuuria, johon jokaisella on oikeus. Lue lisää osoitteesta valoo.fi.

Konepalvelu Kuivas Oy on 2012 perustettu sähkö- ja tietoliikenne verkkoja rakentava yritys Pohjois-Pohjanmaalta. Lue lisää osoitteesta: www.konepalvelukuivas.fi


Tiedote / 13.4.2022


Konepalvelu Kuivas ja Paalupiste yhteistyöhön 

"Konepalvelu Kuivas Oy ja Paalupiste Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen ruuvipaalujen asennustentoimittamisesta verkostonrakentamis kohteisiin.."


Lue koko tiedote pdf muodossa.
https://bit.ly/3jz4xIV